top of page

Yhdistyksen säännöt

 

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toimialueena Tampereen kaupunki ja ympäristökunnat.

2 § Tarkoitus ja toiminta

Yhdistyksen tarkoituksena on

  1. Olla ammatillis-aatteellinen henkilöjärjestö.

  2. Kehittää jäsentensä keskinäistä sekä muiden teknisillä aloilla toimivien henkilöiden yhteistoimintaa.

  3. Valvoa toimialueellaan näiden sääntöjen ja päätösten noudattamista. Yhdistys kuuluu jäsenenä Rakennusmestarit ja – insinöörit AMK RKL ry:n, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Rakennusmestarit ja – insinöörit AMK RKL ry:n jäsenyhdistykset muodostavat yhteistyöalueita, joita kutsutaan piireiksi. Piirit ovat rekisteröimättömiä. Yhdistys voi kuulua jäsenenä myös muihin samanlaisia tarkoitusperiä ajaviin muihin järjestöihin

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  1. Huolehtii edustamansa ammattikunnan ammatillisesta kehittämisestä, aseman ja arvostuksen kohottamisesta sekä työskentelyedellytysten ja työnsaantimahdollisuuksien yleisten edellytysten parantamisesta.

  2. Seuraa ja edistää rakennusalan kehitystä tekemällä tunnetuksi uusia rakennusmenetelmiä, -työtapoja ja -aineita.

  3. Kehittää jäsentensä ammattitaitoa sekä edustaa jäseniään yhteisissä asioissa.

  4. Toimii jäsentensä yhdyssiteenä, tukee ja opastaa heitä.

  5. Järjestää kokouksia, tiedotus-, luento- ja neuvottelu- ja koulutus- sekä juhlatilaisuuksia, näyttelyitä, opintomatkoja, urheilukilpailuja, taidetilaisuuksia ym. vastaavanlaisia tapahtumia ja vapaa-aikatoimintaa.

  6. Harjoittaa alaansa koskevaa julkaisu- ja kustannustoimintaa.

  7. Asettaa edustajansa paikallisiin rakennusalan asiantuntija-, tutkimus-, koulutus-, normitus- ym. toimikuntiin sekä koulutus- ja kehittämistyötä suorittaviin organisaatioihin.

  8. Kiinnittää viranomaisten, päätöksentekijöiden ja yleisön huomiota rakennustoiminnan kehittämiseen edustamiensa ammattikuntien aseman ja työskentelyedellytysten parantamiseen.

  9. Tekee yhteistyötä muiden rakennusalan järjestöjen kanssa.

  10. Toimii muillakin edellä mainittuihin verrattavilla tavoilla tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja jälkisäädöksiä, järjestää rahankeräyksiä, arpajaisia, myyjäisiä sekä huvitilaisuuksia asianomaisen luvan hankittuaan.

Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton eikä muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen yhdistyksen toimintaan osallistuville, eikä yhdistyksen toiminta muutoinkaan saa muodostua taloudellisen hyödyn tavoitteluksi.


3 § Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä ammattikorkeakoulun (ent. teknillisen oppilaitoksen) tai sitä korkeamman teknillisen oppimäärän suorittanut henkilö.
Yhdistyksen jäseneksi pyrkivän henkilön kirjallisen hakemuksen hyväksyy hallitus. Yhdistykseen hyväksytty henkilö saa yhdistyksen ja liiton säännöt.
Yhdistyksen jäsen saa kuulua useampaan liiton jäsenyhdistykseen. Liiton rekisteriin hän voi olla merkittynä vain yhden yhdistyksen jäseneksi.
Mikäli liiton vuosimaksusta vapautunut jäsen kuuluu tai liittyy muuhun liiton jäsenyhdistykseen, hänellä on oikeus itse ilmoittaa, minkä yhdistyksen jäsenenä hänet merkitään rekisteriin.
Siirtyessä yhdistyksestä toiseen, yhdistyksen jäsenen on pyydettäessä esitettävä todistus siitä, että hän on maksanut vähintään yhden jäsenyhdistyksen jäsenmaksun edelliseltä kalenterivuodelta.
Yhdistys voi kutsua kunniapuheenjohtajakseen henkilön, joka on ansiokkaasti toiminut yhdistyksen puheenjohtajana. Kunniapuheenjohtajana voi olla kerrallaan vain yksi henkilö. Kunniajäseneksi yhdistys voi kutsua sekä varsinaisen jäsen että ulkopuolisen henkilön, joka on huomattavalla tavalla edistänyt yhdistyksen toimintaa tai toiminut erityisen ansiokkaasti rakennusalan hyväksi.
Kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseneksi kutsumisesta päättää varsinainen kokous hallituksen esityksestä. Hallitus päättää muista yhdistyksen huomionosoituksista.
Yhdistyksellä voi olla varsinaisten jäsenten lisäksi kannattajajäseninä rakennusalaa lähellä olevia henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä. Kannattajajäsenellä ei ole jäsenoikeuksia eikä jäsenetuja, mutta he suorittavat yhdistyksen hyväksymän jäsenmaksun.
Nuorjäseneksi voidaan eri anomuksesta hyväksyä henkilö, joka opiskelee 1. momentissa mainitussa oppilaitoksessa. Tämän on suoritettava yhdistyksen vuosikokouksen määräämä, mahdollinen nuorjäsenmaksu.
Kunniajäsenellä, joka ei ole ollut yhdistyksen varsinaisena jäsenenä, kannattajajäsenellä ja nuorjäsenellä ei ole yhdistyksen kokouksessa äänioikeutta, muilla jäsenillä on yksi ääni.


 4 § Yhdistyksen jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on ilmoitettava eroamisestaan kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erostaan yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan vuosimaksunsa kulumassa olevalta vuodelta.
Yhdistyksen kokous voi erottaa jäsenen, joka toimii vastoin yhdistyksen sääntöjä tai tarkoitusperiä.
Ennen erottamispäätöstä on jäsenelle annettava tilaisuus esittää asiasta oma kantansa, ellei erottaminen perustu jäsenmaksun laiminlyöntiin.
Erottamisesityksen tekee yhdistyksen hallitus. Jos jäsen aiotaan erottaa muusta syystä kuin jäsenmaksun maksamatta jättämisen takia, on asia erottamisperusteluineen saatettava ennen lopullisen erottamispäätöksen tekemistä keskusliiton hallituksen tietoon.
Mikäli jäsen ei ole suorittanut yhdistyksen jäsenmaksua, yhdistyksen hallituksen tulee todeta hänet eronneeksi.

 

5 § Jäsenmaksut
Yhdistyksen jäsenet suorittavat vuosittain yhdistykselle jäsenmaksun, jonka suuruuden, maksutavan ja -ajan syyskokous päättää. Yhdistyksen hallitus voi antaa alennuksen jäsenmaksusta jäsenelle, joka liittyy yhdistykseen keskellä vuotta tai saa vain osan jäsenedusta.
Ylimääräisen jäsenmaksun kokoamisesta päättää syyskokous ja toimeenpanee hallitus. Yhdistyksen perimän maksun suuruutta määrättäessä on otettava huomioon liitolle sen sääntöjen perusteella menevä vuosimaksu, jonka suuruuden ja maksuajan liiton syysliittokokous määrää.
Jäsenmaksua ei peritä:

  1. Yhdistyksen jäseneltä, joka on aikaisempien sääntöjen perusteella saanut jäsenmaksuvapautuksen tai oikeutettu sen myöhemmin sillä perusteella saamaan.

  2. Jäsenkelpoisiksi valmistuvilta, jotka liittyvät jäseniksi samana vuonna kuin valmistuvat.

  3. Jäsenmaksukyvyn alenemisesta johtuen vapautettavilta jäseniltä.

Jäsenmaksuvapautusta laskettaessa otetaan huomioon vain täydet jäsenenä olovuodet.
Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet ovat vapautetut yhdistyksen jäsenmaksusta.


6 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän päivää (7) ennen kokousta joko lähettämällä kutsu sähköpostitse niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa yhdistykselle ja kirjallisena muille jäsenille tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kaikille jäsenille jäsenetuna jaettavassa lehdessä ja yhdistyksen internet-sivuilla kohdassa tapahtumat.

7 § Yhdistyksen kokoukset
Varsinaisia kokouksia pidetään kaksi, kevätkokous helmi-huhtikuussa ja syyskokous syys-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä. Kokoukset pidetään joko yhdistyksen kotipaikalla tai hallituksen määräämässä paikassa kotipaikan ulkopuolella. Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.


8 § Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Heidän ollessa estyneenä suorittaa avauksen iältään vanhin, saapuvilla oleva hallituksen jäsen.

  2. Valitaan yhdistyksen jäsenistä kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat.

  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien/toiminnantarkastajien kertomus.

  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille.

  7. Päätetään muista toimenpiteistä, joihin tilinpäätös mahdollisesti antaa aihetta.

  8. Käsitellään Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n ja piirin käsiteltäviksi esittämät asiat, jotka on mainittu kokouskutsussa.

  9. Muut kokouskutsussa mainitut asiat

  10. Kokouksen päättäminen.

 
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Heidän ollessa estyneenä suorittaa avauksen iältään vanhin, saapuvilla oleva hallituksen jäsen.

  2. Valitaan yhdistyksen jäsenistä kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat.

  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

  5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen ja mahdollisen liittymismaksun suuruus ja maksuaika.

  6. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä.

  7. Valitaan hallituksen puheenjohtaja.

  8. Valitaan erovuoroisten tilalle hallituksen varsinaiset jäsenet ja varajäsenet.

  9. Valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja tai toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja. Tilintarkastajien /Toiminnantarkastajien toimikausi päättyy vaalia seuraavan tilikauden päättyessä

  10. Valitaan yhdistyksen piirikokous- ja liittokokousedustajat.

  11. Käsitellään Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry.:n ja piirin käsiteltäviksi esittämät asiat, jotka on mainittu kokouskutsussa.

  12. Muut kokouskutsussa mainitut asiat.

  13. Kokouksen päättäminen.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
 

9 § Hallinto

Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksessa valittu hallitus, johon kuuluvat yhdistyksen varsinaisesta jäsenistöstä kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja vähintään kuusi (6) ja enintään kymmenen (10) kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä sekä neljä (4) varajäsentä, joilla on oikeus osallistua hallituksen kokouksiin. Hallituksen ollessa täysilukuinen, varajäsenillä on puheoikeus. Poissaolevien hallituksen jäsenten tilalle tulee ensin toista toimivuottaan hallituksessa olevista varajäsenistä iältään vanhin jne. Hallituksen jäsenistä ovat vuosittain erovuorossa puolet hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Hallituksen kokouksiin osallistuvat osallistumis- ja puheoikeudella yhdistyksen toiminnanjohtaja ja hallituksen oppilasjäsenet sekä kutsutut asiantuntijat.

10 § Hallituksen tehtävät

Hallitus voi nimetä tai valita yhdistykselle toiminnanjohtajan sekä nimetä avukseen asioita hoitamaan keskuudestaan valiokuntia sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta toimikuntia. Hallitus voi antaa ohjesääntöjä yhdistyksen valiokuntien, toimikuntien, alajaostojen kokoonpanosta, tehtävistä ja toimivallasta sekä toiminnanjohtajan tehtävistä ja toimivallasta.

Hallituksen tehtävänä on muun muassa

  1. Valita keskuudestaan varapuheenjohtaja.

  2. Valita yhdistykselle sihteerit, rahastonhoitaja sekä muut tarvittavat toimihenkilöt.

  3. Valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat.

  4. Panna toimeen yhdistyksen kokousten päätökset.

  5. Johtaa yhdistyksen toimintaa kokousten päätösten mukaisesti.

  6. Huolehtia varojen hankinnasta ja taloudenpidosta sekä kirjanpidosta.

  7. Pitää yhteyttä jäseniinsä, lähiseudulla toimiviin muihin toimialansa yhdistyksiin, oppilaitoksiin ja liiton jäsenyhdistyksiin sekä liiton toimistoon.

  8. Pitää jäsenluetteloa.
     

11 § Puheenjohtaja
Puheenjohtaja edustaa yhdistystä, toimii toiminnanjohtajan esimiehenä sekä ohjaa ja valvoo yhdistyksen toimintaa näiden sääntöjen sekä hallituksen päätösten mukaisesti yhdistyksen asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi.
12 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja joku hallituksen muista jäsenistä, aina kaksi yhdessä. Yhdistyksen hallitus voi antaa toimihenkilölle yksin tai yhdessä määräämänsä toisen toimihenkilön kanssa oikeuden yhdistyksen nimen kirjoittamiseen.
13 § Tilien päättäminen
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit, hallituksen vuosikertomus sekä pöytäkirjat jätetään tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan tarkastettavaksi 1 kk ennen kevätkokousta. Tilintarkastajan/Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa kahden viikon kuluessa siitä, kun tilit on jätetty tarkastettavaksi. Tilinpäätös hyväksytään kevätkokouksessa.
14 § Sääntöjen muuttaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen vuosikokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta. Hyväksytty muutos tulee voimaan heti, kun sääntömuutos on merkitty yhdistysrekisteriin.
15 § Yhdistyksen purkaminen
Yhdistyksen purkamista tarkoittava ehdotus, joka on jätettävä yhdistyksen hallitukselle viimeistään kolme kuukautta ennen varsinaista kokousta, käsitellään kuten kokouskutsussa on mainittu, ensiksi varsinaisessa kokouksessa ja tämän jälkeen vähintään kahden kuukauden väliajan kuluttua pidettävässä yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa ja sen hyväksymiseen vaaditaan, että näissä kumpaisessakin kokouksessa vähintään 3/4 kaikista äänestyksessä annetuista äänistä ehdotusta kannattaa.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.
16 § Äänestysmenettely
Yhdistyksen ja hallituksen kokouksissa äänestetään yleensä avoimella äänestyksellä ja lippuäänestyksellä silloin, jos joku äänioikeutetuista osanottajista sitä kannatusta saaden vaatii. Vaalit suoritetaan aina lippuäänestyksellä.
Päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä, ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide.
17 § Muita määräyksiä
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät Yhdistyksen edustamiin henkilöjäsenmääriin perustuvissa laskelmissa otetaan huomioon jäsenyys edellisen joulukuun 31. päivän tilanteen mukaan ja vain yhdessä yhdistyksessä (ks. 3 §).

Hallitus


Sääntömuutos on hyväksytty Tampereen Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK ry:n vuosikokouksessa 19.3.2012


Sääntömuutos on hyväksytty Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK RKL ry:n liitohallituksen kokouksessa 16.11.2013

Sääntömuutos on merkitty yhdistysrekisteriin 25.11.2013
 

 

 

Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry.​

 

 
bottom of page